Pihapalvelut

Palveluiden kuvaus

Pihalle voi tarvita eri elämäntilanteissa erilaista apua. Pihan hoitopalvelu voi olla mukana esimerkiksi antamassa vanhuksille mahdollisuuden asua kotonaan pidempään miellyttävässä ympäristössä, tai auttamassa paljon matkustelevia pitämään pihansa siistissä kunnossa. Hoito-palveluun kuuluu myös esimerkiksi pienten istutusalueiden tai pienen vesiaiheen rakentaminen.

Pihan stailausta tarvitaan, kun ollaan myymässä asuntoa. Siisti ja huoliteltu piha/terassi/parveke voi olla juuri se tekijä, joka saa potentiaalisen ostajaehdokkaan tekemään tarjouksen. Stailaus voi olla paikallaan myös erilaissa kotona järjestettävissä juhlissa: esimerkiksi teeman mukaan tehdyt kesäkukkaistutukset pihalla tai ruukussa voivat yllättää vieraat iloisesti.

Jos ei ole varmuutta, tarvitaanko suunnitelmaa tai esimerkiksi pihan stailauspalvelua, tai jokin pihassa askarruttaa muuten vain, saadaan asia ratkaistua pihan neuvontakäynnillä. Konsultointia annetaan myös ammattilaisille esimerkiksi koskien ekologisia viheralueita.

Hinnasto

Tarjous: Suunnittelupalvelun ostajalle Luomus Maisemilta pihan hoito 2 ensimmäiseksi kasvukaudeksi -30%

Hinnat voimassa 16.2.2015 alkaen.

Hinnat sisältävät alv 24 %. Matkakulut sisältyvät hintaan 70 km säteellä Hyvinkäältä. Ylimenevistä kilometreistä veloitetaan 0,50 €/km.

Pihanhoito

mikäli mahdollista käyttää asiakkaan omaa kalustoa (esim. ruohonleikkuri)
Hinta:
39 €/h
mikäli käytetään yrityksen kalustoa
Hinta:
47 €/h

Pihanstailaus

mikäli mahdollista käyttää asiakkaan omaa kalustoa (esim. ruohonleikkuri)
Hinta:
39 €/h
mikäli käytetään yrityksen kalustoa
Hinta:
47 €/h

Pihaneuvonta/konsultointi

Hinta:
65 €/h

Palvelujen sisältö

Pihastailaus

  • Arviokäynti paikan päällä. (Mikäli halutaan isompaa remonttia, yhteydenotto kannattaa ajoittaa useampaa kuukautta ennen haluttua valmistumisaikaa, sillä työn suunnittelu itse työntekoineen vaatii aikaa.)
  • Pihan siistiminen ja kunnostaminen asunnon myyntiä varten. Esimerkiksi istutusalueiden selkiyttäminen, nurmikon leikkuu, ylijäämätavaran poisvienti, kiveysalueiden kunnostukset

Pihan Hoito

  • Arviokäynti paikan päällä, jolloin katsotaan esim. hoidon tarve ja säännöllisyys
  • Pihan erilaiset ylläpitotyöt, kuten istutusalueiden siistimiset ja muu hoito, puiden ja pensaiden leikkuut, nurmikon leikkaus
  • Pienet rakentamiskohteet, esim. yksittäinen istutusalue tai pieni vesiaihe
  • Töissä pyritään käyttämään ympäristöystävällisiä välineitä ja materiaaleja, esim. nurmikon leikkuun ja lannoitteden osalta
  • Sopimukset tehdään tarpeen mukaan, esim. 1-3 vuoden/kasvukauden ajaksi
  • Pihasuunnitelma -palvelun tilaajalle pihan hoito 2 ensimmäiseksi kasvukaudeksi -30%

Pihaneuvonta

  • Käynti paikan päällä, jolloin saa apua esimerkiksi kasveihin, pihan hoitoon ja rakentamiseen liittyvissä kysymyksissä
  • Neuvontakäynti on maksuton, mikäli se johtaa suunnitelmaan, hoito- tai stailauspalveluun.
Luomus Maisemat
Y-tunnus: 2673440-8
Puh: 040 773 2274
Hurtankatu 11 A
05820 Hyvinkää
Instagram